Lapset ja lapsiperheet
1. Lapsilisiä on nostettava.
Kyllä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana lapsiperheiden köyhyys on 2,5-kertaistunut (Sosiaali- ja terveysministeriö ja Tilastokeskus 2004,pdf, sivu 22). Erityisen heikosti ovat pärjänneet yksinhuoltajaperheet ja monilapsiset perheet. Syinä tähän voidaan pitää määräaikaisten työsuhteiden yleistymistä, synnytysikäisten naisten syrjintää työmarkkinoilla ja lapsilisien heikkoa kehitystä. Lapsiperheiden saamien tukien reaaliarvo onkin selvästi laskenut. Tämä näkyy myös lastensuojelun arjessa, sillä sekä lasten huostaanotot että nuorten syrjäytymiset koulutusjärjestelmästä ovat yleistyneet selvästi. Vuonna 2004 ensimmäisestä lapsesta saatavaa lisää korotettiin, mutta senkin korotuksen arvo on ehtinyt heiketä. Kaikkia lapsilisiä on korotettava seuraavalla hallituskaudella 10 eurolla, ja lapsilisät on sidottava edes jonkinlaiseen indeksiin, jotta niiden arvo ei jatkuvasti laskisi. Samalla elatustukea on nostettava, jotta parannetaan yksinhuoltajaperheiden asemaa. Elatustukihan koskettaa vain niitä perheitä, joissa toista vanhempaa ei ole tai hän ei maksa elatusmaksuja.
2. Äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistasoa on nostettava.
Kyllä. Jos vanhemmalla ei ole työtuloja tai ne ovat epäsäännöllisiä, äitiys-, isyys- tai vanhempainraha jää vähimmäistasolleen, ja tällaiset perheet joutuvat usein turvautumaan toimeentulotukeen. Tämä ei saa olla järjestelmän tarkoitus, vaan näiden etuuksien tulee olla vähintään samalla tasolla kuin työttömyyspäivärahan. Eihän vanhemmuudesta saa rankaista. Myös tällä korotuksella parannetaan heikosti toimeentulevien lapsiperheiden toimeentuloa.
3. Neuvoloista ja kouluterveydenhuollosta kannattaa säästää.
Ei. Laman aikana moni kunta supisti neuvolatoimintaa ja kouluterveydenhuoltoa, mutta sen jälkeenkään näitä asioita ei ole palautettu edes entiselle tasolleen. Ei mikään ihme, jos lasten ja nuorten terveys heikkenee, kun ongelmiin ei päästä puuttumaan ajoissa vähentyneiden tarkastusten vuoksi. Valtion on varmistettava, että kunnat hoitavat neuvolapalvelut ja kouluterveydenhuollon asiallisesti, pelkät selvitykset eivät riitä. Ikäluokkien pienenemisestä syntyvää säästöä ei saa viedä pois koulutuksesta tai lapsiperhepalveluista, vaan niillä tulee ensisijaisesti parantaa palvelujen laatua esimerkiksi pienentämällä perusopetuksen ryhmäkokoja. Myös nuorten syrjäytymiseen on tiukasti puututtava, sillä jo peruskouluaikana tai pian sen jälkeen yhteiskunnasta syrjäytyviä nuoria on todella vaikea nostaa työelämään myöhemminkään.
Tästä pääset takaisin Mielipiteet-sivulle. |